Löylyn tarkkuusheittokilpailu huipentaa Runnin saunapäivän

Square

Ylen markkinoima saunapäivä huipentuu Runnilla lauantaina 27.7. heitettävään löylyn tarkkuusheittokilpailuun. Kysymyksessä on Löylyn tarkkuusheiton Runnin Savusaunamaailman mestaruuskilpailu.

Kilpailu noudattelee samaa kaavaa kuin Iisalmessa on toteutettu jo vuodesta 2014 alkaen. Löylyä heitetään ulkona erillisillä kisalauteilla ja tarkoitus on heittää kolmella heitolla mahdollisimman paljon vettä kiukaalla sijaitsevaan astiaan.

Heittojen jälkeen vesimäärä mitataan ja finaalissa parhaan tuloksen saavuttanut heittäjä palkitaan ruhtinaallisesti. Kilpailuun osallistuminen ei maksa mitään, eikä vaatteitakaan tarvitse riisua.

Kilpailuympäristö on Runnin uusi savusaunamaailma, jonka terassin vieressä kilpailua käydään.

”Löylyn tarkkuusheittokilpailu on erinomainen lisä meidän saunapäivän monipuoliseen ohjelmaan. Harjoitusheittoja voi kokeilla savusaunassa, mutta kisaan osallistutaan sitten ulkona”, kertoo Spa Hotel Runnin myyntijohtaja Marjut Kasslin.

Löylynheittokilpailun lisäksi Runnilla on savusauna lämpimänä koko päivän, samoin allasosastot. Savusaunamaailmassa on myös allasbaari.

”Saunapäivä on Yleltä hienoa idea, ja koska meillä on nyt uusi ja upea savusaunamaailma, halusimme lähteä mukaan valtakunnalliseen tapahtumaan”, Kasslin kertoo.

Löylynheittokilpailu järjestään samalla tarkkuudella kuin aikaisempina vuosina, jolloin on kilpailtu maailmanmestaruuksista.

”Vaikka nyt ei MM-titteli olekaan jaossa, kaikki tulokset ovat ennätyskelpoisia ja jäävät kaikkien aikojen rankinglistalle”, kertoo heittokilpailun järjestelyissä mukana oleva vuoden 2014 maailmanmestari Tommi Korpihalla.

Löylynheittokilpailun toteuttaa Korpihallan kanssa idean isä Pertti Sirkka.

”Aloite kilpailun järjestämiseen tuli Runnilta, ja on kiva toteuttaa kilpailu noin upeassa ympäristössä”, Sirkka kertoo.

Spa Hotel Runnilla saunapäivää vietetään lauantaina koko päivän ajan. Löylynheittokilpailun karsinnat alkavat kello 11 ja finaali käydään aikataulun mukana klo 14 alkaen.

Voittajalle ei ole luvassa kiuasta raahattavaksi, mutta tällä kertaa sitäkin laadukkaampia palkintoja. Runnin ja Emendon tuotepalkintojen lisäksi voittajalle on luvassa vieremäläisen Kellopuodin kautta tuleva UKKO-saunakauha. Lisätietoja upeasta palkinnosta löytyy Kellopuodin sivuilta.

Lisätietoja:

Runnin saunapäivästä; Marjut Kasslin 040 740 1540
Löylynheittokilpailusta; Tommi Korpihalla 0400 240759

Löylyn tarkkuusheiton Runnin Saunamaailman mestari saa palkinnoksi upean UKKO-saunakauhan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *